Suomen Viihderavintolat Oy
Olemme tulevaisuuteen katsova perheyritys ja meillä on pitkät perinteet ravintola-alan yrittämisessä.

Olemme onnistuneesti luovineet tiemme läpi yleisesti haastavan tilanteen ja ravintola-alan kovan kilpailun. Tämä on vaatinut periksiantamattomuutta ja halua katsoa eteenpäin. Tulevaisuuden tavoitteenamme on kasvattaa yritystämme voimakkaasti. Suomen Viihderavintolat Oy on viimeiset kahdeksan vuotta ollut Kauppalehden menestyjäyritys.

Haemme nyt kokkia, hovimestaria, ravintolapäällikköä, sekä ravintolatyöntekijöitä useaan ravintolaamme. Tarjolla on niin kokoaikaisia, että osa-aikaisia, sekä tarvittaessa työhön kutsuttavien sopimuksia (aloitus mahdollisimman pian/sopimuksen mukaan). Baarityöntekijöille aikaisempi kokemus ravintola-alalta ja/tai asiakaspalvelutehtävistä on etu, mutta ei ehdoton edellytys. Haemme ennen kaikkea iloisia, oppimishaluisia ja reippaan asenteen omaavia työntekijöitä.

Kokilta, hovimestarilta ja ravintolapäälliköltä odotamme aiempaa kokemusta alalta, mutta muissa ravintolatyötehtävissä saat olla jo kokenut alan ammattilainen tai vasta aloittelija, tärkeintä on positiivinen asenteesi ja kiinnostuksesi ravintola-alaa kohtaan. Me huolehdimme lopusta, eli tarjoamme vaihtelevaa ja monipuolista työtä, tarvittaessa koulutusta tehtäviin, sekä mahdollisuuden suorittaa alalla vaadittavat taitokortit (anniskelu- ja hygieniapassi). Tämän lisäksi tarjoamme mahdollisuuden olla osa mahtavaa työyhteisöä, joka on valmis oppimaan myös sinulta! Hakemuksen pakolliset kentät on merkitty punaisella tähdellä.

Hakemuksen löydät tämän sivun alaosasta, tule siis meille töihin!
Sign in to Google to save your progress. Learn more
Tule kanssamme rakentamaan makuaistillisia ja sosiaalisia elämyksiä
Bierhaus Berlin, Pasilan Tripla
Bierhaus Berlin on 180 asiakaspaikkainen käsityöläisoluisiin ja laadukkaisiin viskeihin keskittynyt juomaravintola. Ravintolan edessä on tyylikäs, noin 300 asiakaspaikkainen iso terassi.
The Tower Lounge bar, Pasilan asema, Tripla
Persoonallinen ravintola Pasilan asemahallin keskellä, joka on auki aamuseitsemästä aina puolille öin.
Tuotevalikoimaan kuuluu pizzat, kahvit ja tietysti erikoisoluet sekä viinit.
The Tower - Wine & Craft Beer, Pasilan Tripla
The Tower, Wine & Craft Beer on kolmikerroksinen, 380 asiakaspaikkainen korkeatasoinen juomaravintola. Ravintolan kolmannessa kerroksessa on pöytiintarjoilu. Pääpaino on viineissä, cocktaileissa, oluissa ja viskeissä. Alakerrassa on tarjolla lounasta sekä tapas-tyyppistä pientä ruokaa ja yläkerrassa hiukan laajempi menu.
The Tower Cafe -Tripla, Pasila
Tower Cafe palvelee Mall of Triplan toimisto- ja kokoustilojen catering-palveluissa ja henkilöstökahvilapalveluna. 
The Plaza - Wine & Craft Beer, Kamppi
Kampissa sijaitseva The Plaza, Wine & Craft Beer, on Narinkkatorin etelälaidalle sijoittuva korkeatasoinen seurusteluravintola, jossa juomavalikoiman pääpaino on viineissä, erikoisoluissa, cocktaileissa ja
viskeissä. Ravintolassa on myös keittiö, jossa valmistetaan arkipäivisin lounasta ja iltaisin menu koostuu etelä-eurooppalaisen keittiön mauista.
Milliklubi, Helsinki keskusta
Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevaan Milliklubi-yökerhon baariin etsitään pirteitä yöelämän ammattilaisia tai sellaiseksi haluavia, sekä ravintola-apulaisia. Ravintola on avoinna joka yö.
Bierhaus München, Helsinki keskusta
Rautatieaseman raide 19 vieressä sijaitseva 150 asiakaspaikkainen erikoisolut- ja viskiravintola Bierhaus München.
Bierhaus Köln, Helsinki Malmi
Erikoisolut- ja viskiravintola Malmilla, jossa myös näyttävä terassi.
Avoimet tehtävät
Haemme ensisijaisesti:

-Kokkia
-Hovimestaria
-Ravintolapäällikköä

Mutta myös
-yökerhotyöntekijöitä
-kassatarjoilijoita ja tarjoilijoita
-ravintola-apulaisia
-kahvilatyöntekijöitä


Avoimia paikkoja täytetään sitä mukaa, kun oikeita henkilöitä tehtäviin löytyy.

Lisätietoja voi tiedustella sähköpostilla osoitteesta: rekry@suomenviihderavintolat.fi.
Hakemus
Etu- ja sukunimi *
Sähköposti *
Puhelinnumero *
Postiosoite *
Ikä *
Mikä työtehtävä organisaatiossamme kiinnostaa ja miksi? *
Koulutus *
Työkokemus *
Harrastukset
Kerro miksi juuri sinut tulisi valita?
Mahdolliset suosittelijat
Mistä kuulit meistä?
Kuva ja CV
Voit myös lähettää valmiin hakemuksen ja CV:n sähköpostilla osoitteeseen: rekry@suomenviihderavintolat.fi
Rekisteriseloste
Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä: https://www.suomenviihderavintolat.fi/tietosuoja/rekrytointi.html
Olen lukenut ja hyväksyn käyttöehdot. Hyväksyn tietojeni tallentamisen työpaikkahakemuksen käsittelyä varten. *
Required
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This form was created inside of Suomen Viihderavintolat Oy. Report Abuse